Ajankohtaista Palaute Kartat Asiointi Yhteystiedot Isojoki-linkit Henkilöstölle

Isojoen kunnan kuulutukset

Takaisin

Isojoen kunnan koronatiedote 3.3.2021

Etelä-Pohjanmaan alueen kuntajohtajat, sivistystoimenjohtajat ja alueellinen koronakoordinaatioryhmä Nyrkki pitivät yhteisen kokouksensa tänään 3.3 klo 13.
Kokouksessa linjattiin maakunnalliseen epidemiologiseen tilannekuvaan pohjautuen, että yläkoulujen lähiopetus jatkuu normaalisti. Maakunnallinen näkemys on välitetty myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle, joka on alueellisesti asiasta päättävä viranomainen. Tämä tarkoittaa sitä, että Isojoella ainakin toistaiseksi säilytään yläkoulun osalta lähiopetuksessa, ellei tulevina viikkoina tautitilanne olennaisesti muutu.

Nyrkki päivittää lisäksi muut ohjeistuksensa ja suosituksensa esimerkiksi tilojen ja harrastustoiminnan osalta. Kokouksessa painotettiin myös sitä, että maakunnan sisällä kunnat ovat hyvin erilaisessa tilanteessa. Lopuksi harkinta- ja päätösvalta suositusten osalta on kunnalla. Isojoella koronatilanne on rauhallinen, eikä tartuntatapauksia ole havaittu, eikä tartuntaketjuja kunnan alueella ole. Epidemiologiseen tilannekuvaan perustuen, Isojoen kunta pitää julkiset tilat toistaiseksi auki. Kunnanvirasto ja harrastuspaikat ovat auki normaalisti. Harrastustoiminta voi tilojen käytön osalta jatkua. Kuitenkin LSS AVI:n 10 hengen kokoontumisrajoitusta on noudatettava.

Koronavirus jyllää Suomessa edelleen. Varovaisuutta, turvavälejä ja hygieniaohjeita tulee noudattaa. Maskeja on hyvä käyttää tehostetusti ja matkustamista koronaviruksen leviämisalueille on vältettävä mahdollisuuksien mukaan. Lisää tietoa ja kunnan virallinen ohjeistus löytyvät osoitteesta www.isojoki.fi

Ystävällisin terveisin

Juha Herrala
Kunnanjohtaja
03.03.21
Isojoen-kunnan-tiedote-koronavirustilanteesta-3.3.2021.pdf


Oletko myymässä kiinteistöä? - Käytä hyväksesi ilmaista tiedotuskanavaa