Ajankohtaista Palaute Kartat Asiointi Yhteystiedot Isojoki-linkit Henkilöstölle

Ajankohtaista

Takaisin

Vaalimainostila Isojoen kunnassa

Isojoen kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 14.12.2020 § 208, että Kuntavaalien 2021 ulkomainonta Isojoella voidaan aloittaa ke 31.3.2021 eli viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Mainoskehikot sijoitetaan Kristiinantien varteen tavanomaiselle paikalleen (Rautakortteen Kristiinantien varteen ulottuva piha-alue). Vaalimainostilasta ei peritä korvausta. Mainokset sijoitetaan mainostilaan ehdokaslistan ehdokasnumeroinnin mukaisesti.

Ohjeet mainostilan käytöstä liitetään myös mainoskehikoihin.

Puolueita pyydetään ilmoittamaan halukkuutensa ko. mainostilan käyttöön pe 26.2.2021 mennessä. Ilmoitettaessa pyydetään käyttämään alla olevia yhteystietoja.

Mainostilaa on varattu kaksi kehikkoa kullekin vaaleissa ehdokkaita asettaneelle puolueelle ( 2 x 120 cm x 80 cm). Kuitenkin, mikäli mainostilan kysyntä ylittää odotuksemme tai valmiutemme mainostilan tarjoamiseksi, niin tilaa on vain 1 kehikko/ puolue.

Isojoella 21.01.2021
Juha Mattila
Hallintojohtaja
Isojoen kunta
puh. 040-160 1030
sähköp. juha.mattila@isojoki.fi
21.01.21
Uutisotsikot:
Isojoen kunnan koronatiedote 25.2.2021 (25.02.21)
KAIPIONRINTEEN ASEMAKAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ (09.02.21)
Isojoen kunnan tiedote koronavirustilanteesta 1.3.2021 saakka (05.02.21)
Kuntavaalit 2021 18.4.2021 ja ennakkoäänestys 7.-13.4.2021 (03.02.21)
Ilmoittautuminen kotiäänestykseen, ilmoittautumislomake (03.02.21)
Kuntavaalit 2021 puolueiden ehdokaslistojen julkaisemista tarkoittavat hakemukset (03.02.21)
Ilmoitus päätöksen julkaisemisesta, Maanrakennus Hautala Oy (01.02.21)
Vaalimainostila Isojoen kunnassa (21.01.21)
Isojoen kunnan koronatiedote 8.2.2021 saakka (18.01.21)
Kuuleminen ehdotuksista tulvariskien hallintasuunnitelmiksi vuosiksi 2022 - 2027 (02.11.20)
Tieto julkisesta kuulutuksesta (02.11.20)
ASIOINTILIIKENTEEN REITIT 1.8.2020-31.7.2022 (14.08.20)
Päätös Isojoen kalastuskunnan kalastuskieltoa koskevaan hakemukseen (21.12.18)
Tietosuoja (28.05.18)
Kunnanvaltuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi vaalikaudelle 1.6.2017 - 31.05.2021 valitut (13.04.17)
Talteenotettujen eläinten hoito (01.06.16)

Kuulutukset

Isojoen kunnan koronatiedote 25.2.2021 (25.02.21)

KAIPIONRINTEEN ASEMAKAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ (09.02.21)
Kunnanhallitus on hyväksynyt Kaipionrinteen asemakaavaehdotuksen
kokouksessaan 8.2.2021 § 14
Isojoen kunnan tiedote koronavirustilanteesta 1.3.2021 saakka (05.02.21)

Kuntavaalit 2021 18.4.2021 ja ennakkoäänestys 7.-13.4.2021 (03.02.21)

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen, ilmoittautumislomake (03.02.21)

Kuntavaalit 2021 puolueiden ehdokaslistojen julkaisemista tarkoittavat hakemukset (03.02.21)

Ilmoitus päätöksen julkaisemisesta, Maanrakennus Hautala Oy (01.02.21)

Vaalimainostila Isojoen kunnassa (21.01.21)

Isojoen kunnan koronatiedote 8.2.2021 saakka (18.01.21)

Kuuleminen ehdotuksista tulvariskien hallintasuunnitelmiksi vuosiksi 2022 - 2027 (02.11.20)
Kuuleminen ehdotuksista Lapuanjoen, Kyrönjoen, Laihianjoen ja Lapväärtin-Isojoen tulvariskien hallintasuunnitelmiksi vuosiksi 2022 - 2027

Kuulemisasiakirjat ja tausta-aineistot:

www.ymparisto.fi/vaikutavesiin
Tieto julkisesta kuulutuksesta (02.11.20)

ASIOINTILIIKENTEEN REITIT 1.8.2020-31.7.2022 (14.08.20)
Paluuajat ohjeellisia.