Suhdanneluonteinen korjausavustus taloyhtiöille!

 

Taloyhtiöiden parannus- ja korjaustöitä tuetaan tänä vuonna erillisellä, suhdanneluonteisella avustuksella. Valtio maksaa 10 prosenttia niistä kerros- ja rivitaloissa tehtävistä remonteista, jotka aloitetaan tänä vuonna ja saadaan tehtyä vuoden 2010 loppuun mennessä.

 

Suhdanneluonteista avustusta myönnetään ympärivuotisessa asuinkäytössä olevan asuinrakennuksen sekä siihen liittyvän yhteistilan ja piha-alueen parantamiseen ja korjaamiseen. Avustusta voivat saada asunto-osakeyhtiöt, vuokrataloyhtiöt ja muut yhteisöt. Avustusta ei saa yksittäisen asunnon korjaamiseen.

 

Avustusta voi saada sellaiseen taloyhtiön vastuulla olevaan korjaushankkeeseen, jonka kustannukset ovat vähintään 5 000€. Taloyhtiö voi käyttää avustusta esimerkiksi julkisivu-, putki- tai sähköremonttiin, yhteistilojen tai piha-alueiden parantamiseen, jätekatoksen rakentamiseen ja kunnostamiseen tai paloturvallisuuden parantamiseen. Avustettavien korjausten tulee olla energiatehokkuuden kannalta hyväksyttäviä.

 

Esite on saatavissa www.ympäristö.fi > Ympäristöministeriö > Julkaisut > Tietoiskut

 

Lisätiedot ja tiedustelut rakennustarkastajalta puh. 06-24135556