Taiteen perusopetus
Kuvataiteen opetus
Lasten kuvataiteen perusopetus I
Tutustutaan kuvataiteen värikkääseen maailmaan ja opitaan kuvantekemisen taitoja erilaisilla välineillä ja tekniikoilla.
Lasten kuvataiteen perusopetus II – III
Syvennetään kuvataiteen eri osa-alueita ja kehitetään luovuutta.
Opettajana Vuokko Serala paikkana Isojoen yhteiskoulu
Käsityön taiteen perusopetus Näppi-käsityökoulu
Taiteen perusopetus on koulujen yleissivistävän opetuksen lisäksi annettavaa ulkopuolista ohjattua eri taiteen alojen opetusta. Käsityö on yksi taiteen perusopetuksen osa-alue . Näppi -käsityökoulu toteuttaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa.
Lapsille ja nuorille tarkoitetut opinnot jakautuvat tasolta toiselle tavoitteellisesti eteneviin valmentaviin, perus- ja syventäviin opintoihin. Opinnot voi aloittaa joko valmentavista tai perusopinnoista.
Näppi- koulun tavoitteena on innostaa lasta ja nuorta ilmaisulliseen toimintaan monipuolisten materiaalien, tekniikoiden ja työvälineiden avulla. Työskentely kehittää muototajua, esteettisyyttä, keskittymisen taitoa, käden motoriikkaa, ajattelua ja persoonallista ilmaisua. Opinnoissa edetään valmentavien opintojen kokeilunomaisesta työskentelystä perusopintojen taitopainotteiseen oppimiseen ja syventävissä opinnoissa oma persoonallinen ilmaisu jatkaa edelleen kasvuaan. Kaikissa opintokokonaisuuksissa on läsnä käsityön tekemisen kokonaisuus aina suunnittelusta toteutukseen ja arviointiin saakka.
Suupohjassa syksyllä 2002 alkanut käsityön taiteen perusopetus organisoidaan yhteistyössä Teuvan, Jurvan ja Kauhajoen kansalaisopistojen sekä Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n kanssa. Kauhajoen kansalaisopiston toimialueena on Kauhajoen lisäksi Isojoki ja Karijoki.
Rahoitus toteutetaan kansalaisopiston toiminnan ja saaman valtionosuuden sekä opiskelijoilta kerättävän kurssi- ja materiaalimaksun avulla.
Paikka: Isojoen yhteiskoulu